Tervetuloa Längelmäelle

Längelmäen Kirkonseudun Kyläyhdistys ry. toimii entisen kirkonkylän ja sen lähikylien alueella. Yhdistys perustettiin vuonna 2004 pitämään yllä ja edistämään kaikkien asukkaiden, niin vakituisten kuin osa-aikaisten, viihtyvyyttä, yhdessä olemista ja tekemistä, ympäristön arvojen vaalimista. Toiminta ei ole kylien lopullista hiljentymistä ennakoivaa viivytystaistelua, vaan yhteisten voimavarojen etsimistä ja käyttämistä niiden asioiden hyväksi, jotka seudun historian, elämäntapojen, suullisen ja aineellisen perinteen sekä nykyisyyden kannalta nähdään arvokkaiksi.


Kyläyhdistyksen jäseniä ja kaikkia toiminnasta kiinnostuneita on tavattu kutsua vuosittain Kirkkorantaan juhannusaaton kokkojuhlaan, talvitapahtumaan laskiaisen aikoihin, kylälounaille neljä kertaa vuodessa, kesäretkelle, kesäisille iltatoreille Saarelan kaupalle, pyöräilyille kylästä toiseen, tarvittaessa talkoisiin ja tietenkin vuosikokoukseen keskustelemaan yhdessä siitä, mitä tuli tehtyä ja mitä tehdään.

Yhdistyksen jäseneksi voi liittyä sihteerille ilmoittautumalla.                     Ks. yhteystiedot